Valkoista sisustusta ja tavaran kasimista

Askel kohti minimalismia

Minustako minimalisti? Olen viimepäivinä miettinyt, että mitä ihmettä minulle on tapahtumassa. Minä, joka aiemmin halusin lisää säilytystilaa, lopulta sitä saaneena haluankin eroon _kaikesta_ paitsi välttämättömästä. Tyhjänpanttina lojuvat tavarat ahdistavat. Huonot ja epäkäytännölliset asiat ja tavarat ahdistavat. Esineet ja huonekalut, joilla ei ole funktiota, saavat olon tuntumaan tunkkaiselta. Yhtäkkiä tyhjät hyllyt kaapeissa näyttävät kauniilta - vaikka aiemmin ne symboloivat minulle lähinnä muuttamista tai suursiivouspäivää. En kaipaa enää kymmeniä pussilakanoita, enkä halua säilytellä mitään "saatan joskus tarvita" -teemalla. Haluan karsia, siivota, puhdistaa - ja lopuksi säilyttää ainoastaan tärkeät.




Minimalismi on minun mittapuulleni liian voimakas ilmaisu, ehkä nyt ja aina, koska en kuitenkaan ikinä voisi ajatella pakkaavani koko omaisuuttani selkäreppuun (näin olen kuullut monen minimalistin tekevän). Minun kohdallani tämä tavaran karsiminen tarkoittaa ainakin eettisiä valintoja ja laatua. Vähemmän on enemmän. Ennen menin kirpputorille ja ostin parilla kympillä kymmenen puseroa, sillä kaupasta ei saanut samalla rahalla edes yhtä uutta. Määrä oli tärkein. Samalla ajatuksella saatoin ostaa postimyynnistä "kerralla enemmän", koska postimaksut pitäisi maksaa jokaisesta tilauksesta erikseen. Oli olevinaan fiksumpaa ruokkia koko shoppailuvimma kerralla, vaikka turhakkeilla, kuin keskittyä tarpeelliseen.




Kaikki lähti siitä, kun rakastuin valkoiseen sisustukseen. Valkoinen sisustus huokuu puhtautta, kliinisyyttä, sitä on helppo katsella ja se sopii kaikille. Ensin ostin valkoisia mattoja ja päiväpeiton, tästä on siis aikaa jo vuosia, joten ihan hetkessä ei pääni ole kääntynyt. Minä, joka olin aina ajatellut valkoisen olevan tylsä ratkaisu. Jossain vaiheessa, ehkä iän myötä (?), valkoinen alkoi kuitenkin näyttää silmissäni tylsän sijasta ylelliseltä. Kun valkoisen yhdistää laatuun, saa aikaan käsinkosketeltavan luksuksen tunnun. Valkoinen mersu on eri asia, kuin viininpunainen mersu - eikö vaan? Mikä sen hienompaa, kuin avara ja valkoinen koti, jossa ei ole yhtäkään yksityiskohtaa liikaa? Maustaa saa vapaasti millä teemalla tykkää. Kun valkoiseen yhdistää 50-luvun pinnatuolin ja lipaston sekä mustavalkoisen raitamaton, saa retromodernin. Kun taas yhdistää valkoisen puuvillasatiiniin ja kartellin bourgieen, saa hotellimaista ylellisyyttä. Valkoinen maustettuna 20-luvun teemoilla -> tulee maalaisromanttinen. Tämän oivallettuani olen ollut valkoiselle sisustukselle uskollinen.




Ja nyt olen yhtäkaikki tehnyt sen seuraavan oivalluksen: vähemmän on enemmän. Kaikkea kaunista ei tarvitse omistaa. Maailma on täynnä ihania asioita, kauniita yksityiskohtia, halpoja ja kalliita. Jatkossa lupaan miettiä tarkasti, mitä sisustuksellisia asioita tai tarve-esineitä meille hankin. Ennen kaikkea haluan kiinnittää huomiota siihen, ettei määrä kulje laadun ohi.




Tämän nimissä haastan itseni olemaan hankkimatta mitään kodin sisustukseen tai vaatteisiin liittyvää neljä viikkoa. Haaste alkaa nyt ja loppuu maaliskuun 15. päivä. Jatkan haastetta, jollei se osoittaudu täysin mahdottomaksi. Samaan aikaan lupaan etsiä kaksi muovikassillista meiltä pois lähtevää tavaraa - näihin en lue niitä, jotka olen jo valmiiksi lonikoinut poistettavaksi. Jos innostut, lähde mukaan!