maanantai 29. elokuuta 2016

Vaatehuoneen pikapäivitys

Toimiva vaatehuone

Vaatehuoneen toimivuus (tai paremminkin toimimattomuus) on raastanut hermojani jo pitkään. Ensin mieheni siirsi omat vaatteensa kodinhoitohuoneen kaappiin, joten sain ikioman walk in closetin. Vaikka kuinka olen tarkka viikkaamaan ja laittamaan pinoihin, niin totesin yhä uudelleen ja uudelleen vaatehuoneen olevan taas epäjärjestyksessä ja nimenomaan tuo on korostunut kiiretilanteissa. Nimenomaan silloin vaatehuoneesta ei ole löytynyt yhtään mitään.

walk in closet
Ote epäjärjestyksestä

Ensinnäkin hyllyt olivat väärissä kohdissa ajatellen lyhyttä ihmistä (minua). Kolme alinta hyllyä pystyi hyödyntämään, loput menivät "hukkaan" ja niille tuli nosteltua kaikkea epäolennaista piiloon.


Hommahan oli jälleen tällainen 10 minuutin varoitusajalla toteutettu juttu, joten siihen oli hyödynnettävä olemassa olevaa säilytysjärjestelmää. Kaikki hyllyt päädyttiin siirtämään yhdelle seinälle, jonka vastapäisellä seinällä valmiina oli hengarisäilytystä varten tangot.

Hyllyt olivat totta kai kaikki hiukan ei pituisia ja syvyisiä, joten onhan tuo lopputulos toki melko luovan näköinen sen osalta.









Loppujen lopuksi koko makuuhuone tuli siivottua lattiasta kattoon ja nyt voisikin aloittaa talvikuntoon stailaamisen :) Peilin siirryttyä vaatehuoneeseen tuli tuolle vastapäisellekin seinälle hiukan uudistuksia, joita en vielä keskeneräisyyden vuoksi voinut kuvata.


<3: Tanja

torstai 11. elokuuta 2016

Vaalean olohuoneen freesaus

Olohuoneen efektiseinä

Tehosteseinien sanotaan olevan jo ihan out. Olkoon vain, meillä niistä pidetään. Osittain siksi, että pyrin pitämään koriste-esineet minimissä, tekstiilit yksinkertaisina ja kokonaisuuden karsittuna. Tunnelma on kuitenkin tärkeä juttu, ja mulle seinät ovat tärkeä osa tunnelmaa.

maalaus tapetin päälle

Olkkarin yhdessä seinässä oli vaalea kukkakuosinen tapetti, joka ei vaan ollut ihan meidän makuun. Remontin aloitin inspiraation vallassa ja siinäpä se sitten oli keskeneräisenä noin kaksi kuukautta. :D Lopulta keittiöremontin yhteydessä sain seinän tehtyä loppuun. Pohjamaalin päälle levitettiin Tikkurilan tunto hieno (sävynä paperi) pensselillä levittäen. Telaakin kokeilin, mutta ei se oikein soveltunut tähän.

struktuuriseinä

valkoinen tehosteseinä

betoniefekti

helpompi kuin mikrosementti

Kuivumisen jälkeen päälle sudin Tikkurilan Taika Efektilasyyriä. Lasyyri on hopeista, mutta valkoisen seinän päällä se näyttäytyy ainoastaan kiiltävänä. Vaikka mattapintainen Tunto Hieno on jo itsessään näyttävä, niin halusin ehdottomasti päälle kiiltoa. Helmiäinen ei näyttäydy struktuuripinnoitteen päällä kuitenkaan liian blingiltä, vaan antaa ihanan kontrastin bestålle ja sen päällä olevalle lasilevylle.


efektiseinä


Ensimmäinen kerros lasyyriä ei riittänyt. Epäilen, että riittämättömyys liittyy tuohon pohjalla olevaan Tunto-maaliin. Toisella kierroksella kastoin pensselin purkkiin joka vedolla ja lasyyria upposikin yhteen seinään melkein 2 litraa.

traakkipuu

moderni olohuone

Ellos Tanger matto


Lopuksi telkkarin taakse asennettiin vielä Led-valonauha tunnelmavaloksi. Ledin valossa illan hämärässä seinä taittaa harmaaseen, mutta samalla korostuu hienosti.






Olkkari alkaa olla verhoja vaille valmis :)

<3: Tanja

PS. Toiselle olkkarin seinälle meille muutti vastikään huono-onnisella hakureissulla uusi korkeakiiltoinen ihanuus, josta kirjoitan omaa postausta lähiaikoina :)



keskiviikko 10. elokuuta 2016

Keittiön totaalimuutos

AH! Bloggaajan helpotuksen huokaus ja riemunhetki koitti tänään, kun VIHDOIN kaiken remontin keskeltä löysin ehjän piuhan läppäriin ja pääsin kirjoittamaan! Juuri kriittisellä hetkellä se katosikin, sillä keittiömme totaalimuutoksesta olisi saanut tällä välin kirjoitettua vaikka kymmenen postausta, ja onpa moni muukin kotonamme muuttunut. Mutta ei hätää - jos vielä löydät tiesi hiljasuuden jälkeen blogiini, niin keittiöremontistamme kattava pläjäys tässä näin!


Kaikki alkoi siis inspiraatiosta. Keittiön halpaa remonttia, "budjetti" alle tonnin, visiona modenrisoida tyylikkäästi entinen keittiö.
Inspiraatiopostaus täällä mikäli se on sattunut jäämään välistä.



Keittiön muutoksen ensimmäinen vaihe oli vitriinikaapin (ylemmässä kuvassa näkyy nurkka) poistaminen tason päältä. Keittiö avartui jo sillä tosi mukavasti, mutta näytti vielä keskeneräiseltä. Jos luet postauksen ensimmäisestä vaiheesta (linkki tekstissä), pahoittelen tuota sauvasekoittimen johtoa (se on häirinnyt aika monta kaveriani, voi hitto vie sitä kommenttitulvaa minkä se on face-to-face aiheuttanutkaan!).

avokeittiö

Toisessa vaiheessa oli aika poistaa yläkaapit ja maalata kaappien takana ollut seinä. Ylläolevassa kuvassa kaapit ovat siis jo poissa ja seinä on laatan yläreunasta kattoon saakka käsitelty Tikkurilan Tunto Hienolla. Säästyin pakkeloinnin vaivalta, sillä tuo tunto oli sen verran tömäkkää tavaraa, että peitti ruuvien jäljet. Hakemalla hain tuohon seinään sellaista teollisuushenkeä, betonista fiilistä. Vaikka betonisemman fiiliksen olisi tietenkin saanut aikaiseksi harmaalla, niin halusin ehdottomasti valkoista.

Tässä vaiheessa kieltämättä kävi pieni epätoivon häivähdys ensinnäkin siksi, että kaikki näytti varsin kamalalta ja toiseksi malttamattamuus teki tepposiaan. Näistä syistä vetästiin välitilan laattaan hetken mielijohteesta myös tuota samaista Tikkurilan tuntoa. Pidemmän päälle se oli huono idea, mutta ei onneksi aiheuttanut mitään peruuttamatonta vahinkoa.


Laattoja välitilaan olisi ollut valmiina varastossa, tiililadonnalla olisivat näyttäneet tosi kivoilta, mutta emme sitten kuitenkaan päätyneet laatoittamaan. Kumpikaan meistä ei ole laattoja koskaan laittanut ja näinollen rohkeus kokeilla puuttui.


Maalissa ei muuten ollut mitään vikaa, mutta lavuaarin takana se tietenkin vesiohenteisena maalina lähti nopeasti lohkeilemaan. Lakkaa olisi päälleen vähintään vaatinut.

maalin valinta


tartuntapohjamaalin levitys

Ja sitten itse asiaan. Otex Aqva pintaan niille pinnoille, jotka sitä edellyttivät. Meidän keittiön osalta siis kirsikan väriset rungot lähinnä. Jälkiviisaana voin keittiöremppaa haaveilevalle todeta, että ei ole aivan samantekevää kuinka tuon otexin levittää. Itse sudin sitä sinne tänne ja tuonne, mutta totesin yhden seinän jälkeen että reisille meni. Olisi kannattanut käyttää vaahtomuovitelaa myös tässä työvaiheessa tasaisen lopputuloksen saamikseksi. Kuivuttuaan tuo tartuntapohjamaali täytyi hioa kevyesti tasaiseksi ja vasta sen jälkeen pääsin maalia levittämään.


musta liitutaulumaali keittiön kalusteissa

Huomaa malttamattomuus - en vaivautunut edes vetimiä irroittamaan kun oli jo päästävä näkemään, miltä musta näyttää.

Ensin kokeilussa oli musta liitutaulumaali. Parille seinälle oli sitä tarkoitus käyttää, mutta koska mustaa kalustemaalia en ollut vielä ostanut, sudin liitutaulumaalia vähän sinne sun tänne inspiraation vallassa. Liitutaulumaalista tuli oikein kaunis ja kestävä mattapinta, mutta se oli hiukan haasteellinen maalattava - melko valuvaa tavaraa (en tiedä kuuluuko olla?!), joten päädyin stoppaamaan jossain kohtaa.




Tässä vaiheessa hypin näkemästäni jo riemusta tasajalkaa. Hirveä innostus oli jatkaa projektia, ja vielä samana iltana kävin hakemassa Helmi 30 kalustemaalia. Olisin halunnut mattamustana tuon maalin, mutta sitä ei saanut mattana. Oli tyydyttävä puolihimmeään.






Tähän asti oikeastaan kaikki vaiheet olivat vähän "juosten kusemista" ja vasta jälkikäteen irroitettiin kaikki ovet ja vetimet. Ensin vedin parit ovet tartuntapohjamaalilla. Sitten tajusin, että on helpompaa hioa kevyesti massiivipuun ovesta pinta rikki ja vetää suoraan mustalla maalilla. Tai no, helpompaa ja helpompaa, mutta ainakin nopeampaa.







Aikalailla tässä pisteessä ollaan nyt. Muutos on ihan mieletön!! Olen todella tyytyväinen, että lähdettiin tähän projektiin, uhmattiin kaikkia lapsiperheen normeja. Remppaa piti tehdä pääasiassa illalla ja yöllä, koska lapset olivat kotona koko projektin ajan. Osittain maalasin myös päivällä, mutta se oli tehtävä ulkona...






Maalauksessa käytin pensseliä ainoastaan nurkkien ja pienien lokosten maalaamiseen. Pieni vaahtomuovitela oli parhain väline, sillä maalipinnasta tulikin todella tasainen ja hyvä.



Remontin ohessa stailasin hiukan myös ruokailutilaa. Nostimme sinne kodinhoitohuoneesta apupöydäksi ikean pitkän pöydän, jossa on pyörät alla. Pöydän tarkoitus oli toimia laskutasona remontin ajan, mutta se tuli jäädäkseen tuohon. Se varmasti jakaa mielipiteitä, mutta itse tykkään ja eikös se ole pääasia :)






Ja sitten kaikkia varmasti kiinnostaa se budjetti...

* Helmi kalustemaali: ostin ensin litran purkin ja hain sitten toisen. Kappalehinta 27€. Toisesta purkista jäi vielä yli puolet käyttämättä. Kaikki ovet ja tasot vedettiin vähintään kahteen kertaan.

* Liitutaulumaali mustana muistaakseni noin 34€ litran purkki. Riittoisuus oli huippuluokkaa tälläkin, purkkiin jäi edelleen pohjat.

* Teipit, telat ym. välineet noin 15€

* Otex Aqva noin 25€. Yksi purkki riitti koko keittiöön.

* Tikkurilan tunto hieno 9L ämpäri (tarvitsin tuohon keittiön seinään vain noin kaksi litraa, mutta maalasin samalla maalilla olohuoneessa ja ostin siksi tuon ison purkin). Menekin mukaan pienempi purkki olisi riittänyt, joten sanotaan nyt hinnaksi noin 45€.


Ja jäljellä on...

* teräshyllyt tiskialtaan yläpuolelle

* pikkuhylly yhdelle toiselle seinälle

* Lamppu "saarekkeen" päälle

* Led-nauhat teräshyllyjen alle

* Kattovalo keskelle keittiötä

* Välitilan levy laattojen päälle

* Tulevaisuudessa maalaamme kaakelit lattiasta valkoiseksi.


Sähkötyöt ovat kesken, mutta kokeilen houkutella siskoni Tampereelta näitä tekemään ;) Loisteputkilamppu joutaa pois...




Yksityiskohtien hiominen alkakoon :)

Keskeneräistä työtä ei saisi arvostella, mutta pakko kysyä - mitäs tykkäät?

<3: Tanja