perjantai 23. syyskuuta 2016

Iso perhe asuu kolmiossa

Toimiva pieni koti

Kuka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Muistot ovat kuitenkin osa elämää ja osa sitä, miten nykyhetken järjestelee. Yksi lähimmistäni etsii asuntoa ja pohtii sen oikeaa mitoittamista. Minä taas siivosin vanhoja valokuvia koneelta ja löysin kuvan entisestä kodistamme. Olemme perheenä asuneet, ööö,, neljässä vai viidessä erilaisessa, erikokoisessa ja täysin erityyppisessä asunnossa. Jokaisessa on ollut hyvät ja huonot puolensa. Viimeisimmästä kodistamme totesin, että pieni on kaunista ja sitä olen tottavie muistellut etenkin siivouspäivinä :)


Kompakti kolmio, 80m2 johon mahtui hyvin neljä ihmistä ja iso koira

Pieni koti voi olla toimiva isollakin perheellä. Pienen asunnon hyvä puoli on muunneltavuus: tilat ovat pieniä ja esimerkiksi remontoiminen siksi suhteessa halvempaa. Pienen keittiön voi uudistaa muutamalla tonnilla runkoja myöten, ison keittiön koko kattauksen uudistamiseen menee taaloja vähintään nelinkertaisesti. Samaan aikaan, kun remontoimisen kustannukset ovat edullisemmat, on koko sisustus "halvempaa", sillä neliöihin ei mahdu niin paljon tavaraa ja yksityiskohtia. Tämä taas helpottaa siivoamista: kun esineitä on vähemmän, on vähemmän pölyn pyyhintää ja toki vähemmän myös sitten sitä lattia-alaa. Kolmion siivoamiseen menee noin 2 tuntia, vaikka siivoaisi kuinka perusteellisesti. Kun neliöitä laitetaan 100 lisää, aikakin on viisinkertainen.


Kolmiomme tunnelmaa vuodelta 2014

Miten pienen kodin saa toimimaan isolla perheellä? Rehellisesti naurattaa, kun muistelen niitä vuosia. Toimivuudesta tiedän paljon sen kautta, mikä ei ainakaan toiminut.

Eteinen

Pienen kodin yksi tärkeimmistä asioista on toimiva eteinen. Miksi ihmeessä niiden pitää olla aina käytävän mallisia pimeitä koloja? Tärkeitä huomioita eteisen osalta on valaistus, kaappitila ja tila kyykkiä. Etenkin käytävämalliseen kapeaan tilaan kannattaa valita mahdollisimman kirkas lamppu kattoon. Ellei laskutasoa ole, niin lisävalaistusta voi asentaa seinälle led-nauhalla tai ihan perinteisillä seinävalaisimilla. Myönnän, emme itsekään koskaan kiinnittäneet tarpeeksi huomiota valaistukseen eteistilassa, enkä voi muutenkaan muistella lämmöllä entisiä eteisiämme. Ehkä siksi rakastuin tässä nykyisessä kodissa nimenomaan eteiseen, jossa on iso ikkuna ja peiliovikaappi. Peiliovellinen liukuovikaapisto ratkaisisi paljon myös pienen eteisen osalta. Jos meinaa kaappiostoksille, kannattaa etukäteen miettiä, mitä kaapissa säilyttää. Erilaisille urheilu-ja ulkoiluvälineille on kiva miettiä toimivat ratkaisut nimenomaan eteiseen. Ja lopuksi tila kannattaa stailata kivoilla, toimivuutta lisäävillä yksityiskohdilla. Eteisessä isommalla perheellä tuon "pieni on kaunista" -ajatuksen voi kyllä omasta mielestäni unohtaa. Niitä ulkovaatteita kun vaan väkisin on. Mitä useampi henkilö, sen enemmän. Vaikka kuinka minimoisi.

Kodinhoito

Toiseksi kompastuskiveksi huomasin kodinhoitotilojen puutteen. Toisessa kodissa pyykkihuoltoa toteutettiin kahden neliön kokoisessa vessassa, ja toisessa kodissa noin viiden neliön kylppärissä. Pyykkivuori oli _aina_ olohuoneen sohvalla. Järjestelmällisempi ihminen olisi sen saanut pese-kuivata-viikkaa-vie kaappiin -tekniikalola toimimaan, mulla homma keskeytyi kymmenen kertaa ja välillä mukana oli ihan suoranaista laiskuutta. Jos pyykkihuoltoa ei siis pysty sijoittamaan suljettujen ovien taakse katseilta piiloon, niin suosittelen viikkaamaan telineeltä kaappiin _heti_ . Jos se ei syystä tai toisesta onnistu, pelastaa kaunis puhtaiden pyykkien kori jo paljon. Koska meillä ei edelleenkään tämä pyykkihuollon osio elämästä toimi (miksei ne kuivat pyykit koskaan pääse kaappiin asti heti kuivuttuaan?!), otin käyttöön ns. pyykkipäivät. Enää en pese joka ilta koneellista ja kerrytä kodinhoitohuoneen pöydälle puhtaita pyykkejä koneellista toisensa perään, vaan tehopesen pyykit kahtena päivänä viikosta ja näiden kahden päivän aikana en tee paljonkaan muita kotitöitä. Likapyykkikorit meillä on molemmissa vessoissa ja lisäksi myös vaatehuoneessa ja saunan eteisessä, joten yhtä ainoaa suurta pyykkikasaa ei kerry. Ensitalven tavoitteena mulla on ulkoistaa ainakin osa pyykkihuollosta perheen vanhimmalle lapselle. Seitsemänvuotias osaa jo lajitella vaatteet koreihin, josta äiti voi helposti ne pinota vaatekaappiin.



Sekalainen tavara ja sen säilytys

Kolmas päänvaiva pienessä asunnossa on se järjetön sekalaisten tavaroiden määrä. Tähän helppo vinkki - heitä pois. Et tarvitse ikinä.
 

Muistilistaa:

 Marie Kondon mukaan säilytystila on kallista. Käytä sitä harkiten.

Tavaran säilöminen varmuuden vuoksi on kalliimpaa kuin sen ostaminen tarpeeseen uudelleen.

Mitä pienempi koti, sen enemmän huomiota säilytystilojen toimivuuteen täytyy kiinnittää. Toimivuuteen, ei määrään. Kaapin sisukset ovat sen kokoa olennaisemmat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti