Leijonanosa elämästäni

Syksy saapui ja kaikki kesällä aloitetut sisustusprojektit ovat edelleen hiukan kesken. Intohimoni sisustamiseen ei ole kuollut, se vain luuraa jossain, ajanpuutteen keskellä. Olisi ihan mahtavaa, jos vuorokauden tunnit voisi tuplata. Päivät ovat ohi ennen kuin ehdin kissaa sanoa, tosin siihen mennessä olen kyllä usein saanut aikaiseksi sitä ja tätä ja tuota. Tuntien rajallisuus ei näyttäydy minulle aikaansaamattomuutena vaan jyrkkänä priorisointina. Esimerkiksi aamuvuoroaamuina ykkönen on ruoka, kakkonen ulkonäkö ja jos jää aikaa, aamukahvi. Työvuorot menevät kuin siivillä ja priorisointia on työntekokin, vuoron alusta loppuun. Jonkun mielestä se kuulostaa karmealta, minä taas rakastan sitä että on pikkuisen liian kova kiire, eikä ajankulkua edes huomaa. Töiden jälkeen on hetki perheelle, kunnes on aika harrastaa. Kuka meistä menee mihinkin, omaa itseä toteuttamaan. Minulle se paikka on kuntosali tai lenkkipolku. Treenaan tällä hetkellä noin viisi kertaa viikossa. Valitsempa minkä ajan kohdan illasta tai päivästä hyvänsä, niin aina kello on kymmenen illalla (vähintään) ja sitten on aika mennä nukkumaan. Koti on luonnontilassa päivästä toiseen, oikeasti harvoin on yhtään kohtaa, josta voisin nappailla kuvia.

Kodin, uusien lemmikkien ja töiden lisäksi suurinta roolia elämässäni näyttelee projektini oman valmentajani kanssa. Tavoitteenani on saada voimaa, parempi kunto, hyvä olo ja painoa pois. Virtaa arjessa jaksamiseen. Kirjoitin projektista ensimmäisen kerran jo keväällä. Pian sen jälkeen jouduin vaihtamaan valmentajaa erinäisistä syistä, mutta sain tilalle jotain niin paljon parempaa, etten kadu päivääkään kissan nostamista pöydälle. Kun valmentajan kanssa henkilökemiat kohtaavat, niin lopputulos on hedelmällinen ja itseasiassa tulokset tulevat taustalla kuin itsestään. Sitä unohtaa tekevänsä duunia jonkun tietyn päämäärän saavuttamiseksi (minun tapauksessani painonpudotus voisi olla yksi mittareista). Vaikka olen aina urheillut ja monta kertaa tehnyt melkoisia painonpudotuksia ominkin päin, niin siitä matkasta ei ole tullut yhdelläkään askeleella nautittua. Se on ollut suoritus, jossa on vaihtoehtona onnistua tai olla onnistumatta.

Tällä kertaa nautin jokaisesta askeleesta. Menen joka kerta urheilemaan täynnä tarmoa, yhtään treeniä en haluaisi jättää väliin. Saan syödä ruokaa niin paljon, että pärjään sillä oikein hyvin ja _SILTI_ tulosta tulee. Sarjapainot treeneissä kasvaa ja kroppa muuttuu. Enää tämä ei ole mulle kolmen kuukauden projekti, jonka jälkeen mietin uudelleen mitä tekisin seuraavaksi tai mistä kohtaa täytyy saada lisää pois tai mihin kohtaan täytettä. Ulkonäölliset asiat ovat mulle tärkeitä, mutta en enää halua harrastaa mitään peilikuvaani varten. Harrastan sitä mitä rakastan, ja kun kokonaisuus on kunnossa, ei läskikään voi olla sulamatta.

Joudun siis valitettavasti tämän uuden ihastuttavan elämäntapani vuoksi priorisoimaan myös blogin päivitystiheyttä. Pyrin jatkossa kirjoittamaan 1-2 postausta viikossa ja teen senkin silkasta ilosta. Monta juttuaihetta odottaa valmisteltuna koneella nytkin. Jos syysflunssaltani jaksan laittaa tekstit loppuun, niin tälle viikolle olisi luvassa ainakin pikkupojan huoneen muutoksesta juttua :)


<3:Tanja

PS. Jos oma jaksamisesi on kortilla, ruokavalio retuperällä tai mieli maassa, niin lämmöllä suosittelen lähestymään ratkaisua elintapamuutoksella. <3