Leijonanosa elämästäni

Syksy saapui ja kaikki kesällä aloitetut sisustusprojektit ovat edelleen hiukan kesken. Intohimoni sisustamiseen ei ole kuollut, se vain luuraa jossain, ajanpuutteen keskellä. Olisi ihan mahtavaa, jos vuorokauden tunnit voisi tuplata. Päivät ovat ohi ennen kuin ehdin kissaa sanoa, tosin siihen mennessä olen kyllä usein saanut aikaiseksi sitä ja tätä ja tuota. Tuntien rajallisuus ei näyttäydy minulle aikaansaamattomuutena vaan jyrkkänä priorisointina. Esimerkiksi aamuvuoroaamuina ykkönen on ruoka, kakkonen ulkonäkö ja jos jää aikaa, aamukahvi. Työvuorot menevät kuin siivillä ja priorisointia on työntekokin, vuoron alusta loppuun. Jonkun mielestä se kuulostaa karmealta, minä taas rakastan sitä että on pikkuisen liian kova kiire, eikä ajankulkua edes huomaa. Töiden jälkeen on hetki perheelle, kunnes on aika harrastaa. Kuka meistä menee mihinkin, omaa itseä toteuttamaan. Minulle se paikka on kuntosali tai lenkkipolku. Treenaan tällä hetkellä noin viisi kertaa viikossa. Valitsempa minkä ajan kohdan illasta tai päivästä hyvänsä, niin aina kello on kymmenen illalla (vähintään) ja sitten on aika mennä nukkumaan. Koti on luonnontilassa päivästä toiseen, oikeasti harvoin on yhtään kohtaa, josta voisin nappailla kuvia.

Kodin, uusien lemmikkien ja töiden lisäksi suurinta roolia elämässäni näyttelee projektini oman valmentajani kanssa. Tavoitteenani on saada voimaa, parempi kunto, hyvä olo ja painoa pois. Virtaa arjessa jaksamiseen. Kirjoitin projektista ensimmäisen kerran jo keväällä. Pian sen jälkeen jouduin vaihtamaan valmentajaa erinäisistä syistä, mutta sain tilalle jotain niin paljon parempaa, etten kadu päivääkään kissan nostamista pöydälle. Kun valmentajan kanssa henkilökemiat kohtaavat, niin lopputulos on hedelmällinen ja itseasiassa tulokset tulevat taustalla kuin itsestään. Sitä unohtaa tekevänsä duunia jonkun tietyn päämäärän saavuttamiseksi (minun tapauksessani painonpudotus voisi olla yksi mittareista). Vaikka olen aina urheillut ja monta kertaa tehnyt melkoisia painonpudotuksia ominkin päin, niin siitä matkasta ei ole tullut yhdelläkään askeleella nautittua. Se on ollut suoritus, jossa on vaihtoehtona onnistua tai olla onnistumatta.

Tällä kertaa nautin jokaisesta askeleesta. Menen joka kerta urheilemaan täynnä tarmoa, yhtään treeniä en haluaisi jättää väliin. Saan syödä ruokaa niin paljon, että pärjään sillä oikein hyvin ja _SILTI_ tulosta tulee. Sarjapainot treeneissä kasvaa ja kroppa muuttuu. Enää tämä ei ole mulle kolmen kuukauden projekti, jonka jälkeen mietin uudelleen mitä tekisin seuraavaksi tai mistä kohtaa täytyy saada lisää pois tai mihin kohtaan täytettä. Ulkonäölliset asiat ovat mulle tärkeitä, mutta en enää halua harrastaa mitään peilikuvaani varten. Harrastan sitä mitä rakastan, ja kun kokonaisuus on kunnossa, ei läskikään voi olla sulamatta.

Joudun siis valitettavasti tämän uuden ihastuttavan elämäntapani vuoksi priorisoimaan myös blogin päivitystiheyttä. Pyrin jatkossa kirjoittamaan 1-2 postausta viikossa ja teen senkin silkasta ilosta. Monta juttuaihetta odottaa valmisteltuna koneella nytkin. Jos syysflunssaltani jaksan laittaa tekstit loppuun, niin tälle viikolle olisi luvassa ainakin pikkupojan huoneen muutoksesta juttua :)


<3:Tanja

PS. Jos oma jaksamisesi on kortilla, ruokavalio retuperällä tai mieli maassa, niin lämmöllä suosittelen lähestymään ratkaisua elintapamuutoksella. <3

Liikunnan riemua - hyvän olon projekti

Hyvän olon projekti

Kevään aikana törmäsin yhä useammin rytmihäiriöihin, väsymykseen ja ihan rehelliseen laiskotukseen. Koko ajan nuo kiireen, stressin ja suorittamisen aikaansaamat negatiiviset muutokset kropassani huolestuttivat, mutta huolestuminen ei oikein missään vaiheessa ollut minulle riittävän hyvä syy tarkastella tilannetta ulkopuolisen silmin. Ainoa keinoni paikata oloani oli tarttua hetkeen - mikä ehdottomasti on yksi isoimmista taidoistani - ja tartuin siihen sillä mahdollisimman väärällä "pikahelpotuskeinolla". Tuo pikahelpotus oli aika usein lasi tai kaksi viiniä ja superhyvää herkkua - esimerkiksi mozzarellatikkuja ja appelsiinisuklaata. Alkoholin jälkeen (olkoonkin määrä vähäinen) unenlaatu kärsi ja aamulla tuntui siltä etten olisi koskaan nukkunutkaan. Teen paljon yövuoroja, ja yhtäkkiä aloin levottomana heräillä vapaillakin jo aamuyön pimeinä tunteina. Vaatekaappi näytti pahalta ja olin päivä toisensa jälkeen iloinen saadessani töissä pukea löysänmalliset hoitajan vaatteet päälleni.

Urheilu on koko aikuisiän ajan ollut minun paras henkireikä, yksinäisten siivoustuokioiden lisäksi. Hullaantuneena isosta kodista halusin yhtäkkiä käyttää aivan koko vapaa-aikani siivoukseen, pyyhin pölyjä neuroottisena melkein rehellisesti käsipelillä, että saisin kaiken puhtaaksi. Kerta toisensa jälkeen koko työ meni hukkaan heti samana iltana - koti oli kuin pommin jäljiltä, enkä seuraavanakaan päivänä ehtinyt tehdä muuta kuin siivota.

Ihan koko ajan tiesin, että asialle oli tehtävä jotain, en vain tiennyt mitä. Ennen viimeisintä raskautta elämäni pyöri liikunnan ja lasten ympärillä. Jaksoin urheilla, käydä koulussa, tehdä töitä, leikkiä lasten kanssa - mulla oli voimavaroja ihan just niihin asioihin, joita halusin tehdä. Siitä kaikesta ei ollut murustakaan jäljellä enää reilu kuukausi sitten - ainoastaan syvällä sisällä se asenne. Se asenne, joka vihdoin nosti minuuteni maailmankartalle ja sai elämän suunnan muuttumaan uudestaan paremmaksi.

Haluan olla pirteä, jaksaa mennä ja tulla ja olla just siellä missä itse haluan - ei siellä mihin voimavarat riittää. Vanhastaan tiedän, että potkua on ihan mihin tahansa ikinä haluaa, kunhan vain keho ja mieli voivat hyvin ja itsestään pitää huolta. Se, miltä minä näytän ulospäin muiden silmissä, tai miltä kotini, lapset tai maallinen omaisuus näyttää ulkopuolisen silmissä - ei merkitse mulle mitään niin kauan, kun voin itse allekirjoittaa kokonaisuuden. Seistä sen takana, mitä olen elämässäni saavuttanut ja iloita niistä saavutuksista.

Noin puolitoista kuukautta sitten tein itselleni hyvin tyypillisen extempore päätöksen ja otin Personal Trainerin. Pyörittelin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja, kunnes sopiva tuli vastaan kuin tarjottimella. Aloittaessani yhteistyötä pt:n kanssa, en todellakaan tiennyt mistä revin sen kaiken energian noudattaa ruokavaliota, urheilla ja huolehtia itsestäni. Päätin silti kokeilla, enkä ainakaan toistaiseksi kadu yhtään. Tärkein tavoitteeni on voida hyvin ja saada kaikki se jonnekin kadonnut energia takaisin. Mieli huutaa kaikenlaista tekemistä, mutta elimistö huutaa vain lepoa. Siinä oli niin paha ristiriita, etten mitenkään olisi sitä osannut itse lähteä purkamaan.

Ensimmäiset solmut on nyt kuitenkin aukaistu ja tästä on hyvä lähteä jatkamaan matkaa. Matkaan liittyy myös 10 kilon painonpudotustavoite ja ennen kaikkea fyysisen kunnon parantamiseen liittyviä asioita. Mottoni ja minulle luonteva elämäntapani noudattelee ajatusta "se mitä teet, tee kunnolla ja jätä muu tekemättä" ja näinollen sisustus, koti ja remontit näyttelevät sivuosaa tällä hetkellä. Intohimo sisustamiseen ja kotiin on syvällä sisällä, mutta aika ei riitä kaikkeen. En todellakaan halua laittaa blogia jäähylle siksi, että elämässäni on paljon muutakin - päivitän ehkä vain aiempaa hitaammalla tahdilla ja mukana voi olla lifestyle postauksia projektini etenemisestä. Henkilökohtaista elämääni en kovin paljon halua aukaista koko maailmalle, mutta eihän tästä nyt ole tulossakaan mitään fitnesspäiväkirjaa. Reseptejä, muutamia treenipäivityksiä ja tuloksia visuaalisesti paketoituna sisustusprojektien väliin - miltä kuulostaa? Pääpaino kuitenkin niillä sisustusteemoilla edelleen.


<3: Tanja


Ps. Tulipa mahtipontinen hehkutus :)