perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kismittävä keittiö - maalaisinko sittenkin?

Keittiön kaapit ja harmaita hiuksia


Tumma kirsikkaan vivahtava keittiö voi olla arvokkaan ja persoonallisen näköinen - mutta sen tunnelmasta täytyy pitää. Olen miettinyt sen sisustusta aina italialaistyyppisestä toteutuksesta totaaliseen purkamiseen ja kaikkea siltä väliltä, ja lopulta haudannut ajatukset. Ne tummat kaapiovet eivät valkoisiksi muutu vaikka päälläni seisoisin.







Tähän kuvaan törmättyäni aloin kuitenkin miettiä, josko keittiön sittenkin toteuttaisi maalaamalla. Korkeakiiltovalkoiseksihan se ei muutu, mutta valkoiseksi ainakin. Maalaamista en ole vaihtoehtona pitänyt missään vaiheessa kaapeissa olevan kohokuvion vuoksi, sillä pelkäisin toteutuksesta tulevan maalaisromanttinen. Lähdin kuitenkin kaikesta huolimatta googlettamaan valkoisia maalattuja keittiöitä ja löysin muutamia onnistuneita, inspiroivia kokonaisuuksia. Maalaisromantiikkaa on osassa kuvista pelkistetty kivoilla industrial-tyylisillä yksityiskohdilla. Jotain tällaista meillekin?!











Loppuun muutama (masentava) kuva meidän keittiöstä...









Mitä mieltä olette - maalia vai ei maalia? Valkoiseen maaliin yhdistäisin ehdottomasti tammiset tasot ja valkoisen välitilalasin. Harmi, että ruokapöydän jalat on harkiten laitettu natsaamaan keittiön väritykseen. ;)


retromoderni sisustus












<3: Tanja

5 kommenttia:

  1. Ehdottomasti maalaisin.
    Osallistu kastehelmi tarjoilu astian arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  2. Vaihda vaan ovet, säästää rahaa jos rungot ok

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta rungot ovat myös kirsikkaa ja näinollen ovien vaihtaminen ei ratkaise koko brobleemaa. Ovien vaihtaminen toimii tilanteessa, jossa runko mätsää sitten uusien ovien väriin.

      Ovethan ovat muutaman vuoden vanhat vasta (edellisen omistajan makuun valitut), joten niiden kunnossa ei ole mitään vikaa. Kallistun varmastikin maalauksen puolelle enemmän kuin ovien vaihtamiseen. Maalaamisen pitäisi olla v33 tuotteilla helppoa tehdä jos ei ihan ole peukalo keskellä kämmentä :)

      Poista
  3. Todellakin kannattaa maalata. Päädyitkö lopulta maalaamaan? Meilläkin alkaa keittiöremontti nyt tulevana syksynä. Ollaan kilpailutettu monet yritykset https://kodinplaza.fi/ kautta, ja saatiin paljon vinkkejä. Kannattaa käyttää mielummin vaikka vähän enemmän aikaa kuin lähteä suin päin toimimaan.

    VastaaPoista