Missio blogini sanoma

How to be the best blogger?

Jokaisella blogilla on jokin sanoma. Huipuilla blogeilla on oma missionsa, jossa kerrotaan mission ratkaisemisesta. Blogia voi kirjoittaa teknisesti tai sitten ei teknisesti, sen voi tehdä sieltä tänne päin tai priimasti. Itse olen alittanut omaa rimaani paljon ja sittemmin miettinyt, että harrastuksesta voisi tulla jotain isompaa. Silloin ei enää riitä se riman hipominen ja alittamista ei hyväksytä. Koin jo pari päivää suurta henkistä tuskaa näistä rimanalituksista ja ajattelin, että jospa lopetan koko touhun. Aloitan nollasta ja raakkaan kaikki opin paikat uuteen uskoon. Blogini on nyt noin puoli vuotta vanha. Kun katsotte aiempia postauksiani, niin ensinnäkin a) kuvanlaatu on todella surkea b) kirjoitin todellakin päiväkirjamaisesti c) en ollut hakukoneoptimoinut kirjoituksia millään tavalla.




Esimerkkinä surkealaatuinen kuva ensimmäisistä postauksistani.

Edelleenkään en pätkääkän tykkää kovin teknisestä kirjoittamisesta. Bloggaaminen on minulle se hetki olla luova. Voin luoda jotain omaa, nauttia valokuvaamisesta, kirjoittamisesta. Suunnitelmallisuus sotkee luovaa työtä ja oikeastaan omalla kohdallani tappaa koko inspiraation. Parhaat tekstit ja tuotokset tulevat valtaisan inspiraation vallassa. Jos ei ole inspiraatiota, jätän yleensä kirjoittamatta. Välillä sitä innostusta tursuilee niin kovasti, että saatan kirjoittaa kymmenen postausta putkeen ja ajoittaa kaikki eri päiville. Sitten voin hyvällä omalla tunnolla olla bloggaamatta, ellei huvita.

Esimerkki kuvasta, jonka otin maatessani lattialla ja
inspiroiduin näkemästäni maailman kauneimmasta sohvasta

 

Bloggaan, olen siis taiteilija (omalla tavallani). OK.
Taiteeseen kuuluu omalta osaltaan yleensä jokin sanoma. Koska en taiteile kirjoittamalla historiasta, ihmisten kauhuteoista tai rakkaustarinoista vaan omasta kodistani ja sisustamisesta, on tuo sanoma vaikeampaa kaivaa esiin. Toisin sanoen en hetki sitten tiennyt itsekkään, mikä on se asia, jota yritän kirjoittamalla ilmaista. Minua ei ainakaan voisi vähempää kiinnostaa lukea blogia, jossa en jollain tavalla voisi samaistua kirjoittajaan. Maailman paraskaan bloggaaja ei saa minua lukijalistalleen, ellen halua uudelleen ja uudelleen palata katsomaan, mitä ihanaa hän on tällä kertaa ikuistanut kuviinsa, mitä inspiroivia muutoksia hän on ehkä tehnyt tai mitä kaunista blogissa on esillä. Valokuvat - ne ratkaisevat siis paljon. Silti kuvaaminen on ollut yksi omista sudenkuopistani - miksi? Olen omassa blogissani kuitenkin pitänyt sanomaa tärkeämpänä. Uskonut, että ihmiset palaavat takaisin LUKEMAAN, koska teksteissäni on sanoma. Mikä ihmeen sanoma?

Ostin sitä ja tätä ja sitten laitoin ne näin ja otin sulle kuvan - tee samalla tavalla perässä? EI. Tai sellaista sanomaa en ainakaan halua antaa.

"Tarina kodista ja sen seitsemästä asukkaasta" - kuten blogini kuvauksessa. Täydellistä. Olin itseasiassa kirjoittanut koko punaisen langan näkyviin jo blogini pääsivulle.

"Sisustusblogi kodista, jossa eletään, rentoudutaan ja tartutaan hetkeen. Vaaleaa, valkoista ja arjen luksusta. Koti, ja sen seitsemän asukasta." Pystytkö samaistumaan? :)