tiistai 10. toukokuuta 2016

Valkoista designia

Valkoisia Design -ihanuuksia


Design käsitteenä minulle tarkoittaa muotoilijan tekemää, huolella suunniteltua ja toteutettua tuotetta, jonka kaikki yksityiskohdat on mietitty ja ulkonäkö hiottu huippuunsa. Design-tuotteen takana on yleensä jokin tunnettu muotoilija tai brändi, ja hintalappu on sellainen, ettei tuotteista ole mahdollista tulla "tusinakamaa". Toisaalta hankintasumman ansiosta ostos on yleensä tarkkaan harkittu, aikaa kestävä ja arvonsa myös säilyttävä.



Minulle design ei ole millään tavalla itseisarvo (kuten olenkin jo monta kertaa kirjoittanut), mutta joidenkin brändien tuotteet ovat kerta toisensa jälkeen niin silmää hivelevän kauniita, että on niitä design-haaveita myös minun "wanted"-listalleni päässyt. Koska elämä on elämistä varten, käytän sisustushankintoihin lähinnä "ylijäämärahaa" eli harvoin tingin vaikkapa ruuan laadusta saadakseni jonkin haluamani tavaran. Tarpeelliset, pakolliset hankinnat ovat asia erikseen. En myöskään vinguta visaa ostaakseni mitään, vaan hankinnat haluan ajoittaa saumaan, jossa ne kasvata luottoa tai vaadi muusta luopumista.




Kuva: www.ylighting.com
Tuoli: Kartell Masters baarijakkara




Kevään tullen sisustusinnostukseni on lähes pakahduttava. Suunnitteilla on pientä pintaremonttia, terassin sisustamista ja pihan koristelua kukkasilla. Lisää valkoista ja raikasta väriä meidän kotiin! Vierailu Klaus K:ssa sai minut innostumaan piensisustuksen lisäksi myös huonekaluhankinnoista. Olen kaivannut jo kauan tuoleja keittiömme "saarekkeeseen", jossa on syvennys istumista varten. Saarekkeesta haaveilen aamiaispaikkaa, jossa leikkuulauta, voiveitsi ja kahvikupit voisivat odottaa käyttöään. Suunnitelmaa täydentävät baarijakkarat ovat kolkutelleet mielessä jo pitkään. Perinteiset "kuppimallin" pyörivät tuolit eivät tule kysymykseen, mutta Kartellin korkeat Masters tuolit sopisivat aivan täydellisesti.



Kuva: www.aerodesignfurniture.fi
Tuote: covo latva seinänaulakko



Toinen hankintalistan päällimmäisistä jutuista on naulakko eteiseen. Perinteisestä lattialla seisovasta naulakosta en ole kovin innostunut johtuen sellaisen epäkäytännöllisyydestä. Lattialla seisova naulakko vie lattiatilaa ja hankaloittaa siivoamista, monesti niiden reunojen väliin tahtoo kertyä hiekkaa ja siirtelystä kuuluu ikävä ääni. Katseen kestävä Covo Latva -naulakko on silmää hivelevän kaunis, luonnonläheinen ja pelkistetty naulakko, johon mahtuu sopivasti takkeja, ja joka tyhjänäkään ei näytä pahalta. Naulakkoa löytyy myös lattiaversiona. Värivalintani olisi ilmanmuuta valkoinen!
Kuva: upinteriors.com
Tuote: Normann Copenhagen Sko




Kuva: www.scandinavian-lifestyle.de
Tuote: Normann Copenhagen Sko

 
 
 
 
Eteisen sisustusta täydentäisi täydellisesti tämä Normann Copenhagenin Sko-kenkäteline. Skandinaaviseen sisustukseen sopiva, simppelin yksinkertainen ja huomiotaherättävän kauniisti viimeistelty kenkäteline sai minussa aikaan voimakkaan "ahaa"-elämyksen ja tämä jos joku tuote minun on saatava meille! Täydellinen paikkakin on tiedossa tuunausta odottavassa eteisessä. Voi olla, että tällä kertaa eteisen muutoksen lähtökohtana onkin kenkäteline!



Kuva: Finnish Design Shop
Tuote: Muuto The Dots


 
Pyöreä muotokieli miellyttää silmääni TODELLA harvoin. The Dots -ripustimet olen ohittanut aiemmin tylsinä, nähtyinä ja yleisinä, mutta joskus mieli muuttuu. Nämä laukkunaulakoiksi meidän eteiseen! Väriksi tosin saatan valita turvallisen valkoisen..




Lempikuvani Hotelli Klaus K:sta


Makuuhuoneen osalta haaveilen edelleen yöpöytien ja valaisimien vaihtamisesta toisenlaisiin, mutta edellisten ajaessa asemaansa, tässä kaikki tällä kertaa.


<3: Tanja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti