Ensimmäinen vuosi täynnä

Facebook muistutti minua tänään siitä, että muutostamme on nyt kulunut tasan vuosi.
Vuoteen on mahtunut tosi paljon kaikenlaista. Pikakelaus siihen, än yy tee nyt.

Kaikkien makkareiden seinät meni remontin alle, suunnitteluvaihe alkoi jo ennen kuin edes avaimia saatiin käteen. Missiona oli löytää puhdas valkoinen maali kaikille seinille.

Tosi surkeita, vanhalla puhelimella otettuja valokuvia. Tämän päivän muistan kuin eilisen. Saimme vihdoin ja viimein avaimet uuteen kotiin. Odotus oli sen osalta päättynyt. Talo näytti AIVAN valtavalta ja ihan erilaiselta tyhjänä.

Maalauspuuhat aloitettiin heti seuraavana päivänä.

Pienimmän makkari ennen ja jälkeen

Neiti 7v. makuuhuone ennen ja jälkeen.

Meidän vanhempien makkari ennen ja jälkeen.

Ruokailutilassa pyörähti yhteensä kolme eri ruokapöytää ennen täydellisen löytymistä. Sittemmin sivupöytä on tullut lisää.

Olohuonetta on pyöritelty jos jonkinmoisella tavalla. Seinä uusittiin. Tekstiilit ovat vaihtuneet. Kalusteet ovat vaihtaneet paikkaa. Itseasiassa nykyisestä lookista ei kuvaa vielä olekaan. Tästä sen näkee, että mieluinenkin voi muuntua mieluisammaksi tai ottaa askeleita takaisin kohti edellistä.

Keittiöstä kaatui ensin seinä, sen jälkeen yläkaapit lähtivät ja pian koko keittiö muuttui mustaksi. Ja pian se kokee seuraavat muodonmuutokset, joista raportoin kunhan olen hiukan viisaampi lähestymistavasta ;)

Sotkuinen vaatehuone järjesteltiin uusiksi siirtämällä hyllyt fiksummin.

Kun aloitin bloggaamisen, ajattelin, että juttu remonteista ja niiden toteutuksesta ei ainakaan hetkeen lopu. Ja tottavie se ei lopu, niin mieletön innostus meillä on muuttaa kaikki pinnat itsemme näköisiksi. Välillä on kuitenkin hyvä hengähtää ja huomata, että koti on maailman paras paikka - siitäkin huolimatta jos vessassa on vääränlaiset kaakelit tai lasikuitutapettia seinässä. Koti ei ole sisustuslehden keskiaukeama. Se taijanomainen fiilis siitä, että se on meidän oma piilopaikka ja pesäkolo, paikka jossa voi halutessaan juosta vaikka pylly paljaana vapaapäivänä. En ole ikinä aiemmin ollut millään tavalla kiintynyt mihinkään maanpäällisiin asioihin, ja välttelen kiintymystä nytkin. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että missä tahansa talossa ei ole "sitä jotain". Uusi tai vanha, kesken tai valmis, kaunis tai ruma - lopulta ihan sama, kunhan on Koti.

<3: Tanja

5h, k, khh, s, 2x wc

Unelmien koti oli ikuisuusprojekti.

Satoja asuntoesittelyitä. Useista taloista tarjouksia. Saavuttamattomia haaveita. Taisteluväsymys.

Olimme viikkoa aiemmin jättäneet tarjouksen toisesta talosta. Kannustalo, kolmen makuuhuoneen talo, jossa olisi ollut yläkertavaraus. Olisimme laajentaneet. Tuo talo oli lähellä kaupunkia. Töihin olisi ollut pyöräilymatka. Meillä oli rahoitus sovittuna, entinen asunto myytynä. Tarjouksen ehtona oli ainoastaan kuntotarkastus.


Mutta myyjille ei kelvannut.

Joten jatkoimme etsimistä. Seuraavana aamuna olin pienen vuokrakolmiomme vessassa valmistautumassa töihin. Silmät sikkurallaan, kello ei ollut edes kuutta. Mieheni töytyytti minulle puhelimen ja näytti jotain yöllä myyntiin ilmestynyttä taloa. Vihreä talo - yäk. Tumma keittiö - yäk- Ihan väärän värinen lattia. Kysyin mieltäni, että hitossako hän kuvitteli minua tällaisen talon kiinnostavan. Pettyneenä isäntä vei puhelimen pois ja minä lähdin töihin.

Palasin kotiin klo. 15 jälkeen. Mies peräänkuulutti syitä, miksemme voisi edes käydä katsomassa tuota taloa. En halunnut, en oikeasti suostuisi sellaista ostamaan. Mies tivasi, että ei ole muitakaan. Ei ole eikä välttämättä tule. No ok, mennään katsomaan. Soitin välittäjälle ja pyysin esittelyä mahdollisimman pian.

Seuraavana päivänä klo. 16 tapasimme kohteella. Hämmästyin heti tuulikaapissa. Oliko tämä edes sama talo?! Vino sisäkatto, isot ikkunat, iso kodinhoitohuone. Päämakuuhuoneesta käynti vessaan ja kylppäriin. Ei pönttöä suihkuhuoneessa. Iso terassi, valmiiksi aidattu piha, paljon varastotilaa. Kuin meille rakennettu. Paitsi vihreä.

Jätimme tarjouksen.

Seurasi syvä hiljaisuus. Jännitimme kaksi päivää. Sitten puhelin soi. Myyjä ei hyväksynyt tarjoustamme, eikä tehnyt vastatarjoustakaan. Halusivat pitää ensimmäisen esittelyn.

Monien mutkien kautta kuitenkin teimme kaupat tästä talosta heinäkuun 24. päivä. Vuoden tauon jälkeen meistä tuli jälleen asunnon omistajia.

Aika kauppojen teosta on madellut ja tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi, vaikka siitähän on vasta kaksikymmentä päivää. Voiko olla edes niin vähän?! Vapautuminen sovittiin kaksi kuukautta kaupasta, joten meillä on edelleen hyvin pitkälti odottamista. Toinen, ja kolmaskin mokoma.

Olen tappanut aikaa lukemalla sisustusblogeja, suunnittelemalla remonttia, ideoimalla. Purkamalla kaappeja ja laittamalla kirppikselle. Miten paljon olenkaan pienessä ajassa saanut aikaiseksi. Minulla on hyvin selkeät visiot siitä, miltä koti tulee näyttämään. Koti. Ihana sana! Loppuelämäksi. Siinä se on. <3

Kuvantäyteisimpiä postauksia luvassa,

Tanja