tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kesälle tilaa!

Kevätsiivousta KonMarin tyyliin

KonMarin siivousmetodista hullaantuneena tuskailin kahden kuukauden ajan kotini kanssa vailla minkäänlaista päämäärää ja inspiraatiota. Yhtäkkiä KonMarista tuli mielessäni kuin kirosana, koska en osannut aloittaa mistään. Aina oli ne vakituiset kotityöt, joiden vuoksi "marittamiselle" ei ollut aikaa ja koko aiheesta tuli minulle suoranainen taakka. Lakkasin seuraamasta Facebookin maritusryhmää ja jatkoin elämääni ilman maritusta.

Tajusin, että koko jatkuva nipottaminen kodin siisteydestä, järjestyksestä ja tavaramäärästä on korvieni välissä. Viimeisimmän raskauden ja imetyksen jäljiltä oma identiteettini on ollut hukassa. Tuli välikuolema. Kiinnostus koko kotia kohtaan lopahti hetkellisesti. Sisustaminenkin kuulosti jo kirosanalta. Panostin tämän blogihiljaisuuden ajan itseeni, oman minuni löytymiseen. Kevät tulee, nahkatakki on pian aika kaivaa kaapista, ihan kohta olen tavoitteessani raskauskilojen osalta. Uusi tukka, muutama uusi vaate, kalenteriin buukattu kevätmatka (kotimaan kylläkin) ja kriittistä itsetutkiskelua - näitä on kuulunut elooni jo tovi. Sanaakaan en ole saanut kirjoitettua. Aloitin kyllä, mutta ajatus ei kulkenut. Se tunne, kun ei ollut _mitään_ sanottavaa.




Mutta nyt on! Aihe on KEVÄTSIIVOUS!
Kesän tullen valkoinen, pörröjutut, kynttilät, kaikki talviset koristeet saavat siirtyä varastoon odottamaan. Pörröiset viltit ja tyynyt odottavat nyt pahvilaatikoissa ensitalvea, jolloin niiden pehmeyttä ja lämpöä kaivataan taas. Kesän tullen linjoja on syytä selkeyttää ja sisustusta raikastaa graaffisemmaksi.




Meillä on tapahtunut aivan jäätävän paljon asioita edellisten kuvapostausten jälkeen. Olohuone on vaihtanut järjestystä (ja sisustusvärit ovat vaihtuneet), lapset on laitettu jälleen kerrossänkyyn nukkumaan, matot ovat vaihtaneet paikkojaan ynnä muuta. Lisäksi olen tässä arkipuuhien ohessa noudattanut kyllä alitajuisesti KonMari-metodia, esimerkiksi opetellut pystyviikkaamaan ja karsinut kaikkea, mikä ei tuota iloa.

liinavaatteet


Näiden lisäksi sain oman vaatehuoneen miehen siirrettyä omat vaatteensa kodinhoitohuoneeseen. Kodinhoitohuoneessa oli oikein leveästi tilaa lakanoille, verhoille, peitoille ja kaikelle sälälle. Pyykkihuolto tuntui todella työläältä, koska kolmen lapsen vaatteiden kuskaaminen eri huoneisiin toiseen päähän isoa taloa tökki kovasti. Etenkin, kun sitä pyykkiä oli kuskattava joka ainoa päivä. Jälleen KonMarista inspiroituneena vaihdoimmekin kahden pienemmän lapsen vaatteet kodinhoitohuoneen korkeaan kaappiin. Lakanat pystyviikkasin yhteen yläkaapeista. KonMarin ohjeen mukaisesti tavaroiden oikeat paikat on siellä, mihin ne on helpointa palauttaa. Ja ilman muuta kuivausrummusta on helpointa viikata vaatteet suoraan vieressä olevaan kaappiin. Vähintään yksi työvaihe säästyy. Kodinhoitohuone onkin pysynyt järjestyksessä nyt aiempaa paremmin. Pyykkihuoltoon liittyen olen järkeistänyt asian myös niin, että jatkossa pesen pyykkiä vain kahtena päivänä viikossa. Kyllähän se likapyykki valitettavasti kasaantuu tällä tyylillä, mutta näin tulee kiinnitettyä huomiota täysien koneellisten pesuun ja lisäksi se kodinhoitohuone jälleen kerran kestää järjestyksessä paremmin. Muutoin puhtaat vaatteet turottavat viikattuina tasoilla kunnes joku tarvitsee täydennystä vaatekaappiinsa. Nyt pesen yhtenä päivänä, kuivatan yön yli ja viikkaan kaappiin seuraavana päivänä kaiken pois näkyviltä. Muina päivinä aikaa jää muuhun.






mustavalkoinen
Lisää kuvateksti



jaffa

Huomasin tämän noin kuukauden mittaisen katoamiseni aikana merkittävän muutoksen kotimme tavaramäärässä. Vaikken tietoisesti tehnytkään yhtään mitään, niin olen tullut karsineeksi ylimääräistä hyvin. Jopa niin hyvin, että kirppismyyntiä ajatellen tekemäni kierros kaappeihin osottautui lähes turhaksi. Vain kaksi kauppakassillista ylimääräistä tavaraa löytyi - ja nekin taidan työmatkalla heittää fidan boksiin.


kevätsiivous


Nyt kun lampaantaljat, sohvapeitot ja muut talvitekstiilit on raivattu laatikoihin ja viety varastoon, voin ottaa seuraavan askeleen ja suunnitella suursiivouspäivän. Yläpölyt pitää pyyhkiä ja ikkunat pestä. Muutama matto täytyy viedä pesulaan. Ja onpa tässä vielä muutama keskeneräisyys liittyen  viherkasveihin, seinähyllyihin ja piensisustuksen sälään. Postattavaa tulevina viikkoina riittää!


kesäkukka


Kesäkukat istutin mummon avustuksella eilen odottamaan kesäsäitä, ja pääsiäisvapailla ajattelin istuttaa yrtit, tomaatit ja salaatit valmiiksi. Muutama viherkasvi kaipaa isompaa ruukkua. Voi että, miten odotankaan kesää!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti