tiistai 31. lokakuuta 2017

Olohuoneen variaatiot

Olkkaria vaihe vaiheelta

Olohuone on minulle yksi niistä kodin tiloista, johon olen halunnut - ja haluan jatkossakin - panostaa. Tuntuu hassulta katsoa vanhoja olohuonekuvia ja muistella sitä, kuinka selkeä visio olohuoneen sisustuksesta minulla oli ennen muuttoa. Kuvat kuitenkin todistavat, että visio on matkan varrella vaihtunut kymmeneen kertaan. Järjestystä on pyöritelty (vaihtelunhalusta), tekstiilit ovat vaihtuneet (joskin valkoiset verhot ovat aina uudelleen palanneet ikkunaan), osa huonekaluistakin on vaihtanut paikkaa (mutta valkoinen nahkasohva on aina ollut se pysyvä tekijä). Pieni kooste eri versioista lähtee pyörimään nyt;

Muuttovaiheessa ja hetki sen jälkeen...








Ensimmäinen joulu...







Kesä 2016...





Syksy 2016...









2017 talvi...











Ja olohuone nyt...






Olen tällä hetkellä tyytyväinen olkkariin, eikä siellä varmasti tulla mitään suuria muutoksia näkemään ainakaan ennen vuodenvaihdetta. Joulun ajattelin tänä vuonna ohittaa tyylikkäästi parilla punaisella tyynynpäällisellä. Joulun jälkeen matto lähtee pesulaan ja kevääksi etsin jotain muuta. Tykkäsin noista kahdesta harmaasta puuvillamatosta kovasti, mutta toinen niistä otti osumaa noroepidemiassa viimetalvena, eikä se selvinnyt kotipesusta ilman värien levittymistä. Mattokauppojen lisäksi mietinnässä on uusi verhotanko, edellinen ei stemmaa tyyliin yhtään. Hyviä ideoita simppeleistä tangoista saa laittaa! ;)


<3: Tanja








1 kommentti:

  1. Ihania kuvia♥ Nyt siellä on niin kaunista, valoisaa ja kodikasta..tuo valkoinen sohva on upea! Mukavaa alkanutta marraskuuta:)

    VastaaPoista