perjantai 11. marraskuuta 2016

Pakkaspäivän ruokavinkki viikonlopuksi

Kasvissosekeitto pakkaspäivälle

Voiko vihanneksia syödä koskaan liikaa?
Meillä on tavoitteena pitää viikossa ainakin kaksi sellaista päivää, jolloin pääruoka ei sisällä lihaa. Maukasta kasvisruokaa syö mielellään koko perhe ja samalla kiittää kukkaro sekä luonto. Kauden vihanneksia kannattaa hyödyntää paitsi lisukkeina, myös pääruuissa.




Kasvissosekeitto:

3 porkkanaa
2 bataattia
5 perunaa
1 sipuli
1 lanttu

Keitinveteen kaksi kasvisliemikuutiota

Koskenlaskijaa puoli pakettia tai oman maun mukaan (musta)
Flora kevyt ja paksu ruokakermaa puoli purkkia (tai koostumuksen mukaan)





Pilko vihannekset ja laita ne kiehuvaan veteen (vettä niin, että vihannekset juuri ja juuri peittyvät)
Kuullota sipuli paistinpannulla
Lisää liemikuutiot ja sipuli kattilaan
Anna vihannesten kiehua kypsäksi (noin 15min)
Sammuta liesi
Jos haluat laittaa sekaan koko purkillisen ruokakermaa, ota pari kauhallista nestettä pois ennen vihannesten muussaamista.
Lisää koskenlaskija
Soseuta vihannekset sauvasekoittimella
Koostumuksen mukaan lisää ruokakermaa niin, että sosekeitto jää kuitenkin samettisen paksuksi helposti lusikoitavaksi



Ja tadaa - helppo, nopea ja terveellinen ruoka on valmis! Mitä syönnistä jää yli, voi laittaa pakastimeen annosrasioihin ja ottaa vaikka töihin mukaan evääksi. :)

<3: Tanja


ps. Muistin vasta nyt, ettei valmiista sopasta tullut otettua kuvaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti