torstai 11. elokuuta 2016

Vaalean olohuoneen freesaus

Olohuoneen efektiseinä

Tehosteseinien sanotaan olevan jo ihan out. Olkoon vain, meillä niistä pidetään. Osittain siksi, että pyrin pitämään koriste-esineet minimissä, tekstiilit yksinkertaisina ja kokonaisuuden karsittuna. Tunnelma on kuitenkin tärkeä juttu, ja mulle seinät ovat tärkeä osa tunnelmaa.

maalaus tapetin päälle

Olkkarin yhdessä seinässä oli vaalea kukkakuosinen tapetti, joka ei vaan ollut ihan meidän makuun. Remontin aloitin inspiraation vallassa ja siinäpä se sitten oli keskeneräisenä noin kaksi kuukautta. :D Lopulta keittiöremontin yhteydessä sain seinän tehtyä loppuun. Pohjamaalin päälle levitettiin Tikkurilan tunto hieno (sävynä paperi) pensselillä levittäen. Telaakin kokeilin, mutta ei se oikein soveltunut tähän.

struktuuriseinä

valkoinen tehosteseinä

betoniefekti

helpompi kuin mikrosementti

Kuivumisen jälkeen päälle sudin Tikkurilan Taika Efektilasyyriä. Lasyyri on hopeista, mutta valkoisen seinän päällä se näyttäytyy ainoastaan kiiltävänä. Vaikka mattapintainen Tunto Hieno on jo itsessään näyttävä, niin halusin ehdottomasti päälle kiiltoa. Helmiäinen ei näyttäydy struktuuripinnoitteen päällä kuitenkaan liian blingiltä, vaan antaa ihanan kontrastin bestålle ja sen päällä olevalle lasilevylle.


efektiseinä


Ensimmäinen kerros lasyyriä ei riittänyt. Epäilen, että riittämättömyys liittyy tuohon pohjalla olevaan Tunto-maaliin. Toisella kierroksella kastoin pensselin purkkiin joka vedolla ja lasyyria upposikin yhteen seinään melkein 2 litraa.

traakkipuu

moderni olohuone

Ellos Tanger matto


Lopuksi telkkarin taakse asennettiin vielä Led-valonauha tunnelmavaloksi. Ledin valossa illan hämärässä seinä taittaa harmaaseen, mutta samalla korostuu hienosti.






Olkkari alkaa olla verhoja vaille valmis :)

<3: Tanja

PS. Toiselle olkkarin seinälle meille muutti vastikään huono-onnisella hakureissulla uusi korkeakiiltoinen ihanuus, josta kirjoitan omaa postausta lähiaikoina :)



2 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia ideoita ja kerrot mahtavasti niistä. Luen mielelläni blogiasi. Aina odotan uusia juttuja. Ja kun huomaan että uusi juttu tullut niin odotan iltaa että lapset nukkumassa niin menen sohvan nurkkaan ja alan lukemaan. 😍

    VastaaPoista