lauantai 13. toukokuuta 2017

Ihanaa äitienpäivää!



Ihanaa äitienpäivää kaikille lukijoilleni!



Blogi on jälleen uinunut pidempään, kuin tarpeeksi. Sairastuin vuodenvaihteen jälkeen hurjiin vatsavaivoihin, joiden syytä kauan selvitettiin ja onneksi ne ajat ovat takanapäin. Kevät sen sijaan on ollut täyttä tasapainottelua töiden, treenien, lasten ja heidän harrastuksen parissa. Bloggaaminen on valitettavasti jäänyt prioriteettilistalla viimeiseksi, ja siksi myöskään sille ei ole lopulta ollut aikaa. Tietyllä tavalla koko sisustusinnostus on ollut aikalailla jäissä. Puutarhassa on tapahtunut yhtä ja toista, sieltä tarkoitus pian päivitystä tehdä. Toissaviikkoinen minikesäloman pätkä virkisti jo mieltä kummasti ja luulen, että pian näppäimistökin jälleen käy kuumana. Visioita on montakin blogin uudistamiseksi. Omien visioideni lisäksi haluaisin kuulla sinun vinkkisi.


Jätä juttuehdotus / kehitysehdotus / ehdotus blogin visuaalisesta ilmeestä tai mikä tahansa muu inspiroiva ideasi alle ja osallistut arvontaan. Arvonnan palkintona on marimekon keittiöpyyhe! (ei välttämättä juuri kuvassa oleva pyyhe)



Kuva: marimekko


14 kommenttia:

  1. Mielelläni näin keväällä lukisin terassin/pihan sisustamisesta.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassipostaus tulossa heti viikonvaihteen jälkeen :)

      Poista
  2. DIY-ideat on mun suosikkeja. Ohjeet erityisesti helposti toteutettaviin ja tarpeellisiin juttuihin kiinnostavat. Myös "A day in my life" -tyyppiset postaukset sekä tuotearvostelut ovat mielenkiintoista luettavaa. :) saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "a day in my life" -postausta voisinkin lähteä työstämään heti ensviikolla :) DIY-aiheita ainakin noihin puutarhajuttuihin liittyen on myös tulossa :)

      Poista
  3. Minä toivoisin eniten puutarha-aiheisia postauksia. Myös luonnonmateriaalien käytöstä sisustuksessa ja diy-jutuissa on superkiva lukea.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhapostauksia aivan varmasti pitkin kesää sateleekin :) tervetuloa lukemaan! :)

      Poista
  4. Jaksan edelleen innostua diy jutuista. Toisena kivana on myös kuvapostaukset. On päiviä kun ei vain jaksa lukea! ^_^ silloin inspiraatiokuvat on ihania 😊
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaminen on ollut mulla se kirjoittamista heikompi lenkki. Miljoona kuvaa, joista jää yksi tai kaksi postaamisen arvoista. Näiden osalta aion todellakin jatkossa kehittää blogia, joten ehkäpä kuvapostauksia tulee jatkossa myös :)

      Poista
  5. Paljon kuvia. Tekstiiliesittelyitä. Vuoden aikaan liittyviä mietteitä/ kuvia. tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  6. Helppohoitoisista kasveista puutarhaan toivoisin saavani vinkkiä. Myös rikkaruohojen valtaaman kukkapenkin kunnostamiseen, mutta kaikkea sisustukseen liittyvää on kyllä mukava lukea! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Terassin sisustuksessa hyödynnän parvekkeella.😍 mä niin tykkään lukea tätä blogia.😍

    VastaaPoista
  8. Postauksesi ovat mielekästä luttavaa. Sopivan pitkiä ja teksti sujuvaa. Isoista kuvista pidän ja niiden valotukseen pimeinä kuvauspäivinä kiinnittäisin huomiota. En toki isekään niissä aina onnistu 😅 Tuosta ihanasta puutarhasta haluan kuulla myös jatkossa ☺ Vinkkejä toivon myös pienen kasvimaan/ruukkupuutarhan perustamiseen sekä terassin somistukseen.

    VastaaPoista
  9. Best videos, youtube, free, YouTube, videos, best - VIRGINIA
    youtube - best videos, youtube, free, videos, best free videos, videos, best free videos, videos, youtube mp3 best free videos, videos, best free videos, videos, best free

    VastaaPoista